Laulamisessa kehittymisen ei tarvitse olla mystiikkaa tai vain loistogeenien omaaville.
Kun seuraat selkeitä steppejä, joilla oppii laulamaan ilman kurkun kiristymistä ja epävarmuutta osaamisesta, haluat antaa muidenkin kuulla laulutaitosi!
LAULA ROHKEUDELLA AKATEMIAN PERUSPILARIT
Oma, turvallinen ympäristö harjoitella, lisätä uskallusta ja rohkeutta vahvaa laulajuuttasi kohtaan.
Harjoittelemalla Laula Rohkeudella -menetelmällä kehittyminen on vääjämätöntä.
Teknisen osaamisen lisäksi opit hallitsemaan jännitystä ja kasvatat rohkeutta laulaa siellä, mistä olet unelmoinut.
Löydä ja vahvista laulajaidentiteettisi! Ymmärrät, miten juuri SINÄ opit kehityt ja menestyt parhaalla tavalla.
mitä sinä voiSIT saada aikaan?
Mistä tahansa, millä tahansa laitteella - omaan tahtiin omassa rauhassasi! Jatka siitä, mihin jäit. Katso videoita niin monta kertaa, kuin haluat.
Laula Rohkeudella Akatemia toimii Jenni Ruuth coachingin alla erikoistuen laulurohkeuteen.
Palveluita ovat
- verkkokurssit ja
- ryhmävalmennus sekä
- laulajaidentiteetin kirkastamiseen keskittyvä yksilövalmennus
Olen Jenni, entinen esiintymisjännittäjä, alisuoriutuja ja ääntään häpeävä musiikin ammattilainen, joka oli vähällä lopettaa julkisen laulamisen kokonaan.
Luovutin, ja löysin ensin itselleni keinot vapautua epäonnistumisesta laulaessa - ja tästä kehittyi Laula rohkeudella -metodi, joka on Laula Rohkeudella Akatemian perusta.